Teatterin Jalmari-palkinnot jaettu

Teatteri Lapua jakoi vuotuisessa Jalmari-Gaalassaan 27.12. kaksi Jalmari-palkintoa vuonna 2014 ansioituneille toimijoille. Vuoden näyttelijä-palkinnon sai Jenni Mikkonen, jolla oli merkittävät roolit niin Kustaa Tiitu -näytelmässä kuin...

Yhteistyössä Kriisikeskus Mobile Seinäjoen kanssa!

Teatteri Lapua toteuttaa yhteistyössä Kriisikeskus Mobile Seinäjoen kanssa Jouni –näytelmän, joka saa ensi-iltansa 21.2.2015 TeatteriHiomolla. Kyseessä on teatterin omien kasvattien käsikirjoittama ja ohjaama nuorekas musiikkishow, jossa seurataan päähenkilö Jounin...

Kirjaston esittelyvideot julkaistu!

Lapuan kaupunginkirjasto toteutti toiminnastaan esittelyvideoita yhteistyössä Teatteri Lapuan kanssa. Videot on käsikirjoittanut ja ohjannut Tomi Rautakorpi ja kuvannut Joni Hakola. Musiikista ja miksauksesta vastasivat Jaakko Härsilä ja Juha Härsilä. Teatteri Lapuan...

Kvartetti hurmaa marraskuussa!

Mitä tapahtuu, kun neljä toisilleen tuttua oopperalaulajaa kohtaavat jälleen taiteilijoiden vanhainkodissa? Kvartetti on hurmaava ja huippusuosion saavuttanut komedia. Näytelmä toteutetaan yhteistyössä Etelä-Pohjanmaan Muistiyhdistyksen Kulttuurista muistoja -hankkeen...
2010

2010

VALOKUVAVARKAAT Ensi-ilta TeatteriHiomossa 13.11.2010. Rooleissa: Äiti – Maire Huhdanpää Anelma – Tuula Laiti Ansa – Johanna Ikola Unto – Pauli Perälä Tuire – Kamilla Suvanto Käsikirjoitus – Orvokki Autio Ohjaus – Katja Kujala...