Jalmari-palkinto

Teatterimme vuosi huipentuu perinteisesti Jalmari-gaalaan, jossa palkitaan vuoden aikana ansioituneita teatterilaisia Jalmari-palkinnoilla.

Palkinto on saanut nimensä lapualaisen teatterimiehen Jalmari Lahdensuon (20.11.1880- 26.7.1931) mukaan. Lahdensuo oli mukana paitsi lapualaisessa harrastajateatteritoiminnassa, myös merkittävä valtakunnallinen teatterivaikuttaja. Hän toimi muun muassa Kansallisteatterin sekä Tampereen Teatterin johtajana. Lisäksi Lajhdensuo suomensi ja ohjasi lukuisia näytelmiä sekä oopperoita, ja toimi sanomalehtitoimittajana ja kieltenopettajana. Lahdensuo teki pitkän ja menestyksekkään uran teatterin parissa, mutta on myös ohjannut Artturi Järviluoman näytelmätekstiin perustuvan Pohjalaisia -elokuvan (1925).

JALMARI-PALKITUT:

2009:
Vuoden miesnäyttelijä – Jussi Muilu
Vuoden naisnäyttelijä – Ruut Lehto
Vuoden nuori miesnäyttelijä – Samuel Pöntinen
Vuoden nuori naisnäyttelijä – Anu Mäki-Panula
Vuoden työmyyrä – Maiju Vainionpää
Vuoden tulokas – Iiro Kangas
Vuoden yhteistyön luoja – Jukka Santala
Vuoden yllättäjä – Veli Sipilä
Vuoden teatterilainen – Aatu Kankaanpää.

2010:
Vuoden naisnäyttelijä – Maire Huhdanpää
Vuoden miesnäyttelijä – Tapani Korhonen
Vuoden nuori naisnäyttelijä – Kamilla Suvanto
Vuoden nuori miesnäyttelijä – Johannes Pöntinen
Vuoden vuoden teatterilainen – Tuula Laiti

2011:
Vuoden miesnäyttelijä – Veli Sipilä
Vuoden naisnäyttelijä – Satu Peräsalo
Vuoden teatterilainen – Kai Kopra
Erikois-Jalmari – Onni Pääkkönen

2012:
Vuoden teatterilainen – Matias Källi
Vuoden näyttelijä – Jani Lehto
Elämäntyö-Jalmari – Johanna Ikola
Elämäntyö-Jalmari – Kai Pöntinen
Vuoden työmyyrä – Juhani Seppä-Lassila
Vuoden työmyyrä – Joona Yliselä

2013:
Vuoden näyttelijä – Veli-Matti Assila
Vuoden teatterilainen – Hannu Ikola
Vuoden yhteistyökumppani – Jaakko Kurtti/Lapuahovi

2014:
Vuoden näyttelijä – Jenni Korpela
Vuoden teatterilainen – Jukka Santala

2015:
Vuoden teatterilainen – Liisa Soini
Vuoden näyttelijä – Jani Lehto
Elämäntyö-Jalmari: Pauli Perälä

2016:
Vuoden teatterilainen – Jarkko Ojutkangas
Vuoden yhteistyökumppani – Tomi Annala

2017:
Vuoden teatterilainen – Samuli Koskela
Vuoden naisnäyttelijä – Mira Cibulka
Vuoden miesnäyttelijä – Teemu Kettula

2018:
Vuoden teatterilainen – Jukka Santala
Vuoden naisnäyttelijä – Ruut Lehto
Vuoden miesnäyttelijä – Jussi Muilu

2019:
Vuoden teatterilainen – Jenni Korpela
Vuoden nuori näyttelijä – Amanda Saarenpää
Vuoden näyttelijä – Miika Saarenpää

Vuosina 2020 ja 2021 Jalmari-gaalaa ei järjestetty koronapandemian ja kokoontumisrajoitusten vuoksi.

2022:
Vuoden nuori näyttelijä – Roosa Siltala
Vuoden näyttelijä – Jani Lehto
Vuoden näyttelijä – Jussi Muilu
Kunniakirjat Aapo Vuorenmaalle ja Leevi Kultalahdelle