Veikko Nuutisen näytelmä Pasi was here sai vuoden 2016 Lea-palkinnon, joka myönnetään vuosittain parhaalle kotimaiselle näytelmätekstille. Kertomus lähtee 1980-luvun Savonlinnasta ja päättyy nykypäivän Helsinkiin. Hemmo on punavuorelaishipsteri, jonka hallittu elämä murskautuu, kun kotikyliltä tulee uutinen: hänen lapsuutensa paras kaveri Pasi on ampunut itsensä. Tästä alkaa aikamatka 1980-luvun Suomeen ja lapsuuteen.

Veikko Nuutisen teksti on riemastuttavan kamala. Sitä nauraa asioille, joille voisi kyllä samaan aikaan itkeä. Lapsuuden vilpitön puuhailu, nuoruuden epävarma toilailu, kaikki ne kasvukivut ja sekoilut. Yhtä aikaa aivan holtittoman hersyvää ja kipeää. Mutta koko ajan tunnistettavaa, samaistuttavaa, ihmistä kunnioittavaa ja inhimillistä. Ihminen voi lähteä pienestä kaupungista, mutta pieni kaupunki ei lähde ihmisestä. Ne ihmiset, joiden kanssa vartumme ja löydämme itsemme, ovat kanssamme aina.

Esitysaikataulu
su 10.4.2022 klo 14
su 17.4.2022 klo 14
pe 22.4.2022 klo 19
la 23.4.2022 klo 19
su 24.4.2022 klo 14

Ohjaus: Katja Kujala

Rooleissa:
Pasi: Jani Lehto
Hemmo: Jussi Muilu
Turnajaiskeppi, Sarah Young, Hemmon äiti: Maria Haapanen
Sinikka Pillukka-Pallukka-Pollukka, Normijätkä, Normiäijä, Pasin isä, Laktoosi-Lerssi, Aids-Timppa, Opettaja: Jukka-Pekka Ahinko

Puvustus: Tuula Laiti
Lavastus: Kai Pöntinen
Tekniikka: Hanne Pietilä, Sonja Vakkala, Petteri Heinola
Tuotanto: Johanna Ikola, Kai Pöntinen, Jenni Korpela
Juliste ja videoprojisointi: Johannes Pöntinen
Käsiohjelma: Carita Tuomi, CSign

Lippujen hinnat
Peruslippu 22 €
Alennus (eläkeläinen/opiskelija) 20 €
ryhmät 15 tai yli 19 €

Ikärajasuositus 13 v.

Esityksen kesto noin kaksi tuntia sisältäen väliajan. Väliaikatarjoilu kuuluu lipun hintaan.

Lipunmyynti:
Klikkaa lippukauppa auki tämän sivuston oikeassa reunassa olevasta ”Osta lippuja” -painikkeesta.
Lippuja voi ostaa myös Liveto-lipunmyyntipalvelun kautta (klikkaa tästä lippukauppaan). Lippuja saa myös tuntia ennen esitystä teatterin lipunmyynnistä. Ryhmävaraukset pyydämme tekemään osoitteeseen teatteri@teatterilapua.fi
Lippuja voi ostaa myös Lapuan Taidemuseon Museokauppa Harmoniasta.