Teatteri Lapuan vuosi 2020 oli alkuvuotta lukuunottamatta ”peruutusten” vuosi. Kirka – Hetki lyö -musiikkinäytelmä veti katsomot täyteen ja ylitti katsojatavoitteet selvästi. Sitten tuli korona. Lasten kiukuttelunäytelmä Känkkäränkästä ehdittiin esittää vain ensi-ilta kun virus keskeytti esitykset. Useita tilausnäytöksiä jouduttiin perumaan. Toiveissa oli, että syksyllä 2020 voidaan aloittaa uusi kausi mutta toisin kävi. Uutta esityskautta toivotaan Känkkäränkälle loppukevääseen 2021. Viime syksynä jäi varsin pitkälle harjoiteltu draamakomedia Pasi was here huilaamaan eli odottamaan tautivapaata aikaa. Nyt arvioidaan esitysten alkavan syys-lokakuussa. Myös hartaasti toivottu Saiturin joulu jouduttiin siirtämään vuodella eteenpäin jouluun 2021 ja jättimusikaali Shrek siirtyi talveen 2022.
Jalmari-palkinto jokaiselle aktiiviselle
Teatteri Lapuan syyskokous on perinteisesti pidetty Jalmari-Gaalan yhteydessä. Tänä vuonna gaala jätettiin väliin mutta Vuoden teatterilainen -Jalmari-palkinto osoitettiin kaikille teatterin toiminnassa oleville uskollisille puurtajille.
Jukka Santala jatkaa puheenjohtajana
Syyskokous valitsi Jukka Santalan jatkamaan puheenjohtajan tehtävässä. Muut hallitukseen valitut olivat Jenni Korpela, Jani Lehto, Jussi Muilu, Kai Pöntinen, Kamilla Santala ja Liisa Barry.
Tauko mahdollisti tekniikkaparannukset
Koronan aiheuttama katkos antoi toisaalta tilaa suorittaa tekniset muutokset kulttuurikeskus Vanhan Paukun teatterissa rauhassa kuntoon. Aisaparin investointihankkeen tuella saatiin uudistettua valokalusto nykyaikaiseen kuntoon. Katosta löytyy nyt 14 liikkuvaa ja ohjelmoitavaa valoa sekä kolmisenkymmentä kiinteää spottia. Myös videokalusto antaa monia mahdollisuuksia luoda nykyaikaisia ratkaisuja mm lavastukseen. Tärkeää oli päivittää myös valaistuksen sähköistykset.
Juhlavuosi alkaa
Teatteri Lapuan (Lapuan Harrastajanäyttelijät) toiminnassa käynnistyy 40. vuosi. -Juhlavuosi tulee näkymään toiminnassa pitkin vuotta, sanoo puheenjohtaja Jukka Santala. -Hartain toiveemme on, että koronasta päästään eroon ja ihmiset pääsevät taas nauttimaan teatterista ja teatterintekinät pääsevät sitä tekemään. Paljosta on kulttuurikentässä jouduttu luopumaan, päättää Santala.
Julkaistu 31.12.2020