Kiireinen teatterisyksy vaihtuu Teatteri Lapualla vain yhteen ensi-iltaan, kun Pasi Was Heren ja Shrek-musikaalin näytökset siirtyvät vallitsevan epidemiatilanteen takia. Draamakomedia Pasi Was Heren oli määrä saada ensiesityksensä tämän vuoden lokakuussa ja koko perheen musikaali Shrek piti esittää alkuvuodesta 2021. Nämä ensi-illat eivät kuitenkaan tule toteutumaan suunnitellussa aikataulussa.

– Vallitseva koronatilanne vaatii erityisiä turvallisuusjärjestelyjä. Jotta turvavälit pysyvät, ei koko teatterin katsomokapasiteettia voida näytöksissä ottaa käyttöön, eikä meillä ole taloudellisia resursseja toteuttaa tuotantoja vain puolelle salille. Shrek on jättimusikaalina harrastajateatterille myös taloudellinen ponnistus, kertoo Teatteri Lapuan hallituksen puheenjohtaja Jukka Santala.

Elokuussa ilmoitettiin jo koko perheen näytelmän Känkkäränkkä eli kerrankin kunnon itkupotkuraivarit esitysten siirtämisestä eteenpäin. Kaikkien siirrettyjen esitysten uutta, parempaa toteutusajankohtaa pohditaan koko ajan. Pasi Was Here ja Känkkäränkkä siirtyvät ensi vuoden puolelle, Shrekin ajankohdasta taas kerrotaan heti, kun siitä on tietoa.  

Kokonaan ilman ensi-iltaa ei kuitenkaan syksyllä jäädä, vaan jouluklassikko Saiturin Joulu tullaan toteuttamaan vielä tämän vuoden puolella. Näytelmä saa ensi-iltansa perjantaina 27.11. TeatteriHiomon lavalla ja esityksiä nähdään joulukuun puoliväliin mennessä yhteensä kaksitoista. Liput tulevat myyntiin lokakuun alkupuolella.

– Emme voi keskeyttää toimintaamme kuitenkaan kokonaan ja siksi haluamme tehdä Saiturin Joulun. Uskomme pystyvämme toteuttamaan näytelmän niin, että taloudellisuuden lisäksi myös turvallisuudesta pystytään huolehtimaan asianmukaisella tavalla, Santala vakuuttaa.
 
Turvallisuus tullaan huomioimaan Teatteri Lapuan esityksissä huolehtimalla hygieniasta erityisellä huolellisuudella. Katsomokapasiteetin lipuista vain puolet tulevat myyntiin ja katsojia suositellaan käyttämään kasvomaskia teatteriin tullessaan. Turvallisuusohjeistuksista tiedotetaan lisää vielä lähempänä esityksiä.

 

Julkaistu 8.9.2020