Teatteri Lapuan tuorein tuotanto, 21.2.2015 ensi-iltansa saava Jouni on saanut viralliseksi suojelijakseen maailmanmestarin ja moninkertaisen arvokisamitalistin, keihäänheittäjä Tero Pitkämäen.
Jouni on teatterin omien kasvattien luoma kantaesitys ja musiikkishow. Komediallisin elementein höystetyssä tarinassa päähenkilö Jouni on ajautunut suorittamaan elämäänsä sen kaikilla osa-alueilla. Työ on turhauttavaa, ylihuolehtivainen äiti sotkee viimeisetkin haaveet oman yrityksen perustamisesta, eikä harrastuksia tai sosiaalista elämää ole. Kun oma mieli tupsahtaa eräänä päivänä vierailulle poikamiesboksin olohuoneeseen, Jouni saa uuden otteen elämäänsä.
– Liian usein urheilu ja kulttuuri asetetaan vastakkain, vaikka tarkemmin katsottuna niissä on paljon samoja elementtejä. On mahtavaa saada arvostettu urheilija tämän näytelmän suojelijaksi, sanoo näytelmän ohjaaja Marja Sipilä.
– Urheilussa ja elämässä on tärkeintä muistaa, että tavoitteiden ja unelmien luokse pääsee vain yrittämällä parhaansa ja luottamalla itseensä. Jouni on hyvä esimerkki. Kriisihetkistä voi selviytyä voittajana, kun ei anna vastoinkäymisten lannistaa. Kova työ palkitaan, Pitkämäki kommentoi.
Jounin esityskausi on 21.2-14.3.2015!